Yrtit
ovat olleet syötävissä keväästä saakka. Mikä milloinkin. Nyt ovat kauniissa kukassaan mäkimeirami ja iisoppi ja mehiläisillä käy aikamoinen kuhina niissä! Ruohosipulit jo ehtivätkin kukkia ja tekevät nyt siemeniä.
Käytän näitä kukkiviakin mausteena ruokiin, samoin kuin koristeena ja kukkakimpuissakin.
olen kuivannut talven varalle. Sitten se alkoikin kuivua melkein pystyyn jo maassa ja leikkasinkin sen alas.. Nyt tekee taas uutta vartta ja lehteä.
Tilli on menestynyt -ei niin hyvin. Tillin juurelta löytyy muurahaisia ja sitten sen suhteen on ollut usein pulma, että pitääkö vai ei kastella.
Persilja sen sijaan on kovassa vauhdissa. Olen jo pakastanutkin sitä muutaman satsin.
Salviaakin löytyy. Mitens se oli, tuleeko salviasta hyvää teetä... niin se taisi olla, en vain vielä ole kokeillut, mutta kokeilen.
Timjami
on suloinen yrtti ja sitä saisi olla paljon enemmän! Timjami on herkkuani.
Minttua
on maassa nyt kolmea lajia; ensinnäkin piparminttu.
Toiseksi sain Lähteeltä alkukesästä suklaamintun taimen. Suklaaminttu tuoksuu voimakkaasti After Eight -konvehdilta, se on aivan hämmästyttävää. - Sitä nyt tuoksuttelen ja ihmettelen, mitä siitä tekisin sitten kun se kasvaa.
Naapurille taitoin pienen oksan ja laittoi sen veteen juurtumaan, niin ihastui suklaaminttuun hänkin.
Muuten teen mintusta tavallisimmin teetä, niin tuoreista kuin kuivatuista mintuista. - Tämä kuvassa oleva minttu on itsekseen palstalle tullut, rantaminttu tai jokin sen muunnelma.
Suojauksesta
Yrttejä tosiaan eivät jänöt ja peurat tai muutkaan tuholaiset useinkaan verota. Persilja ja tilli ovat kyllä vaaravyöhykkeessä. Ne pitää suojata; häkillä, verkolla ja hajuhaitoillakin; kuten
istuttamalla lähelle kehäkukkaa ja samettiruusua.
Basilika on suojattava niin ikään, sehän on aika arka tuholaisille muutenkin.
Onpahan tätä yrttiä aika moniaista.
Olen haaveillut muuten pitkään
laventelista,
mutta en ole saanut sitä toistaiseksi vielä hankittua...ehkäpä sitten ensi kesänä.
Yrttejä kelpaa käyttää, ne tuovat väriä, makua ja monenlaista terveysvaikutusta ruokiin.
Kun käyttää yrttejä tuoreena ja kuivattuna, eikä esim. puristeina, pillereinä, niin niiden liikakäytöstä ei ole vaaraa. Yrteistä voit lukea lisää vaikka
tästä.
(Kuvat: mäkimeirami, rantaminttu, basilika. Alimmainen laventelin kuva on Pixabaysta.)