Kun menetyksen jälkeen saa jotakin takaisin, se onkin monin verran arvokkaampaa!
Tällaista tuli mieleen, kun mietin, että miten hyvin pääsen kuitenkin jo liikkumaan, kun välillä en päässyt. Mutta Siperia opettaa... ottamaan lyhyempiä askelia.
Vaan tämä on palstablogi. Ja palsta se alkaa olla mielessäni aina enemmän. On outoa että tällaisen piiitkän ikäänkuin pitkittyneen syksyn - josta tykkäsin vielä marras-joulukuussa- jälkeen tuleekin sitten kevät. Ilman hankikantosia, ilman jäälläkävelyitä, tulee kevät. Ihan kohta se on täällä, oikeesti.
Tulee, odotti tai ei.
Näin joitakin sipulikukkia nousseen jo viikko pari sitten, puistossa. Ja aurinko lämmittää silloin, kun se nyt vaan jaksaa paistaa.
Ehkä se kevätmieli nousee, kunhan tässä päästään eteenpäin, päivä kerrallaan.
Maailmantilanne ja maan tilanne tosin on hyvin erikoinen; karanteeneja, etätöitä, tapahtumien peruutuksia, hamstrauksia (kääk, oli kauppa juuri tyhjä vessapaperista, jota olisin minäkin jo tarvinnut..) ja ennenkaikkea varoa, ettei saa ja/tai levitä uutta vaarallista virusta, minkä vuoksi tämä kaikki edellämainittu tapahtuu.
--Tätä kirjoittaessani kuulen, että yli kymmenen henkilön kokoontumiset, ja jopa ystävien tapaamiset on syytä jättää väliin. Koulut suljetaan. Suomessa vallitsee nyt poikkeustila!😲
Niin, ihana erämaamme Nuuksio oli täyttynyt retkeilijöistä viikonloppuna. Kuten moni muukin luontopaikka. Minä käppäilin lähimetsässä ja ihastelin hetken kaikkia kauniita värejä, mitä sieltä löytyy!
Pietään lippu korkealla!