torstai 29. syyskuuta 2022

Syksyn syötäviä


Lehtikaalia on tullutkin syötyä koko kesän ajan ja vielä riittää ja vähän palmukaaliakin.

Maa-artisokan aika alkaa olla nyt. Vielä se kasvaa mutta kannattaa ottaa kuitenkin hissun kissun ettei tule tilannetta yhtäkkiä onkin maa roudassa eikä sitä saa sieltä ylös. Toki maa-artisokkaa voi nostaa syötäväksi vielä keväälläkin, sepä on aivan mahtavaa!

💜💙❤️



 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Jeee omenii


Ei tokikaan palstan läheltäkään. Vaan ovat kauniista puutarhasta josta niitä sain hakea.



Teen hilloa.

🍎🍎


sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Pian saa istuttaa narsissit

 Minäpä ostin Lidlistä tarjouksesta erilaisia narsisseja. Niitäpä sitten istutaan tuolla syys-lokakuun vaihteen paikkeilla varmaankin.

Ja miksi narsisseja, niin ennen kaikkea siksi että myyrät eivät niitä yleensä syö eikä myöskään jänis ole niin kiinnostunut narsissista.

Päivä aurinkoinen jälleen ollut, ja montakin aurinkoista päivää. Se on ihanaa. Kuivaa on, en tiedä saanko mitään metsän marjaa tai sientä näiltä syrjäisiltä rannikkoseuduilta. Mutta kävi muuten niin ihanasti että sain valmiiksi poimittua mustikkaa ja puolukkaa muutamia litroja pakkaseen ahkeralta poimijalta vieläpä kotiovelle saakka ja aivan ilmaiseksi.

Kyllä on ruhtinaallinen olo kun pakkasessa on marjaa. Ite täydennän vielä ainakin marja-aronialla -marjavarastoani.

💜❤️💙


lauantai 3. syyskuuta 2022

Maa-artisokat loistavat auringossa


 


Miten kaunis voi olla syksyinen päivä! Vaikka viileä.

Aurinko saa värit hehkumaan. 

Perhoset tanssivat, linnut pyrähtelevät.