Laitoin vihdoin kurpitsansiemenet esikasvatukseen, 13.5. Liotin ensin ne siemenet.
Sain myös tämän pikkuisen kurpitsantaimen lahjaksi viime viikonloppuna.
Kylvetty nyt jo mm. mangoldia ja kehäkukkaa. Retiisi ja salaatti ovatkin jopa taimella.
Sipulit tökin maahan juuri kohta.
Lehtikaalii kylvin. Jokunen taimi odottaa myös, kokeilen lehtikaalia siis siemenestä ja taimesta.
Tärkeää on suunnitella myös suojaukset. Harsot, verkot. Jopa sipuli on istutuksen jälkeen suojattava, harakoilta nimittäin! Ne kun tulevat helpolla nyppimään sipulit maasta.
Eli jos on keväällä hommaa esikasvatustaimien kanssa, maanmuokkaus ja kylvöt, niin hommat jatkuu.. ei taimet vielä pärjää itekseen.
Mutta kaikki tällainen on iloista, taas jälleen talven jälkeen. Vähän kerrallaan hyvä tulee.
Miten me nautimme ulkona olosta, nuoret ja vanhat, terveet ja raihnaisemmat (kuten minä). Aurinko on ystävämme ja saa kaiken kukoistamaan, niin kasvit kuin meidät ihmisetkin.
💙💙💙
Hyvää Helluntaita!