lauantai 30. toukokuuta 2020

Kun voi kylvää

Pelto. Palsta. Maata, mitä voi koskettaa. Mitä voi murentaa käsissään, tunnustella sen laatua, lämpimyyttä. Joko on aika kylvää pavut, joko voi?

Kun aurinko lämmittää mutta tuuli puhaltaa ja toipilaana kaikki tuntuu vähän raskaalta. Silti ilo on jossakin sydämen seutuvilla vaikka sitä ei heti tunnistakaan.

Tillii, salaattii, lehtikaalii, nyt siemenenä kosteassa maassa, pian taimina, ja kohta syötävissä. Näen ne jo mielessäni somana salaattina ja perunan ohessa:)




sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Mustarastas minua lohduttaa

Kuuntelen mustarastaan laulua. Miten ihana se on. Otan sitä parhaillaan myös äänitteeksi talven varalle.

Ihana, että voi kotoa käsin kuulla lintuin lauluja! Olen ollut yli viikon flunssassa, ja vain katsellut ja kuunnellut kevättä, hieman harmaiden ikkunoiden lävitse. Se on ollut lohduttavaa tietenkin sekin, tieto siitä, että kevät on.

Lohduttanut on myös, ja tarjonnut sopivaa viihdettä ja tunneruokaa, vanha tv-sarja Pieni talo preerialla. Onpa mukava katsoa tuollaista, kuvausta ajalta, jolloin niin moni asia oli toisin kuin nykyisin.

Viileähän oli alkuviikko, lunta sateli kuten edelliselläkin viikolla. Että ei vieläkään ole kovin kiire kylvöksillä. Jotakin pientä pellossa jo on, kuten perunaa, ks. aiempi blogipostaus ja valkosipulia, vähän siemeniäkin jo itämässä mullassa.

Täällä etelässä ovat syksyt yleensä hyvin lämpimiä, ja kaikki suomalaiset viljelykasvit ehtivät hyvin kasvaa, vaikka kesäkuussa kylväisi. Eri asia jos haluaa kasvattaa vaikkapa maissia tai melonia, ne vaativat paljon pidemmän lämpimän kasvukauden.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille viherpeukaloille!






maanantai 18. toukokuuta 2020

Taimia nousee

Jälleen nousee pikkuisia taimia ruukuissaan. Vaan ei niitä voi vielä toki istuttaa.

Kylmää on ollut ja on edelleen. Joten ei kiirettä kylvöillä, ei istutuksilla. Kaiken lisäksi sain flunssan.

Onpa tässä kotona taimia hoidettavana; samettiruusua, lobeliaa, krassia, keltapäivänkakkaraa, tuoksuhernettä, kurpitsaa, pinaattia.. vielä kylvän jotakin lisääkin.

Kevät on kuin lupaus. Minusta voi pitkittyäkin, tiedämme kyllä että kesäkin vielä tulee.




tiistai 12. toukokuuta 2020

Puut kukkii


Ja vettä, räntää sekä lunta satelee, välillä taas aurinko
lämmittää niin. Erikoinen kevätpäivä tämäkin.


perjantai 1. toukokuuta 2020

Samettiruusut ovat aina ensimmäiset

nimittäin ensimmäiset nousseet taimet, purkeissaan. Tulipa taas kylvettyä vaikka mihin kippoihin, kun ei ruukkuja ollut tarpeeksi, eikä muitakaan potteja.


Vaan kai se sama on, mikä se kippo on, kunhan kosteus pysyy taimilla. Liikaakaan ei saa kastella.
Olen käyttänyt taimimultaa näissä. Kesäkurpitsalle ym. vahvempaa nopeasti vaativille tulee sitten lisäksi mustaa multaa.

Hyvää vapun jatkoa!