Kesä kypsyy

Kun kaikki kypsyy. Miten erilaista onkaan tämä aika siihen nähden mitä kevät. Keväällä piti saada kylvöt valmiiksi, nyt on kiire hakea jo satoa. 

Kävin uimassa. Perkuu saa odottaa:)

Elonsiivouksesta

Minun luontorakkauteni ja viljelyharrastukseni on perua niin lapsuuden maisemista kuin herkkyydestänikin.  

Jaan tänne palstablogiinikin tämän Elonsiivous -tekstini, jonka kirjoitin HSP Suomi ry: n blogiin Rohkeasti herkkä, 1.7.24.,osana Erityisherkkä ikääntyy -sarjaa.  Ei liity viljelyyn, vaan tähänastisen eletyn elämän arviointiin:)

Jostakin tipahti pieni paperinpalanen. Paperilla oli viesti ystävältä 50 vuoden takaa. - Se oli pieni lappunen, jollaisia lähetimme koulussa toisillemme, ystäväni ja minä, vähän kuten nykyään lähetellään tekstareita tai whatsappviestejä ystävien kesken.

Tekstari ehkä ei säily 50 vuotta. Tämä lappunen säilyi. Lappusen viesti puhutteli minua. Kalenteri, jonka välissä se oli, oli vuodelta 1975. Olin silloin lukion 1. luokalla.

Ken säästää ja tallettaa, iloita myöhemmin saa.. Minä olen säästänyt muistoja, muistiinpanoja. Ne on olleet minulle aina tärkeitä. Kaikki ne kirjeet, joita sain ympäri Suomea ja maailmaakin, ystäviltä ja kirjeenvaihtokavereilta, ovat tallessa. Siihen aikaan, 70-luvulla, oli ihan noita kirjekavereita, joita sai koulusta ja löytyi lehtien 'Halutaan kirjeenvaihtokaveria' - palstoilta. Vastaakohan nykyiset facebook- kaverit nyt näitä kirjekavereita, ehkä.

Olen säästänyt myös muistiinpanojani, lukuisia päiväkirjoja, luentomuistiinpanoja yliopistolta, kurssimateriaaleja, omia suunnitelmia ja opetusmateriaaleja ja ties mitä. Niitä jo karsinkin muutama vuosi sitten. Ja karsinta jatkuu. Mitä siis jää?


Tietyssä elämänvaiheessa tulevat kysymykset: Kuka mä olen, nyt, ja onko mulla enää mitään virkaa. ’Kaik on mänt' sanoi Elämänmenon Eila, kun havahtui että on jo vanha. 'Nuoruus on mänt... koko elämä on mänt.' -Se on niin surullinen kohta tuossa aikaansa loistavasti kuvaavassa Pirkko Saision käsikirjoittamassa tv-elokuvassa. Näyttelijä Ritva Oksanen osaa välittää tunteen riipaisevan todenmukaisena. Seikkailut ovat ohitse, pettymys omaan tilanteeseen on siinä käsinkosketeltava.

Erityisherkkä käy asiat mielellään perusteellisesti läpi. Asioita nyt vaan on käsiteltävä. Ja jos ei vielä tiedä 'kuka mä olen', niin viimeistään 'nyt', siihen haluaa löytää sen vastauksen. On aika, on aikaa ja silloin on se oikea aika.

Luen ja selaan muistoja. Jotenkin aika on armollinen nyt, se luo tilan jossa voin liikkua näillä vuosikymmenillä niin vaivatta. Joku paperi.. se kastuu kyynelistä. Löytynyt neliapila, joka on sinnitellyt nämä vuodet muistovihon välissä, ilahduttaa. Ai, se oli tämä neliapila, muistan kyllä, mistä sen löysin.

Elonsiivous. Sitähän tämä on. Ja kas, se onkin hidasta, kun joka asia pitää käydä ja ihmetellä tai itkeä läpi:) Hidasta, enkä edes tiedä sen määränpäätä. Paitsi se vastaus, kuka olen. - Ääriviivani, haluan löytää ne nyt.

Kaikki nuo vuosikymmenet. Millainen olin 80-luvulla, niin ihan erilainen. 90-luvulla ihan hukassa. Ja 00-luvulla nousin pitkiä portaita, kuin nykyiset kuntoiluportaat, hitaasti ja hikoillen. Portaat ja polut, välillä oudot, usein ei omani lainkaan...joskus taas omemmat kuin ikinä. Kallionseinämä, joka oli olemassa, ja on. Kirjeet, muistot ja omat päiväkirjat muistuttavat ajatuksista mitä oli. Monet dokumentit piirtävät kuvaa, ja tunteita voi läpielää uudelleen.


Sana elonsiivous tulee tässä näytelmästä Elonsiivous- tarina sitkeästä ystävyydestä. Katsoin näytelmän viime keväänä. Se oli ihana vallan, ja siinä lähestyttin myös vaikeaa aihetta; elämän rajallisuutta. Kaksi jo ikääntynyttä naista jakaa elämän asioita, Aino (Marjut Toivanen) ja Raisa (Leena Rapola). Toinen ystävyksistä kohtaa asioita hyvin pragmaattisesti, hankkiutuen tavaroistaan eroon. Onpahan vain tuo elonsiivous positiivisempi sana kuin kuolinsiivous. Ja elonsiivouksessa, näytelmässä, siivotaan elämän tunkkaisiakin asioita ja tavaroita pois, että tilaa tulisikin juuri elämälle! -Niinpä, tilaa voi tulla elämän uudelle vaiheelle, jossa tuntee itsensä jo paremmin ja jossa uudet innostavat asiat ja tehtävät jo odottavat. Kysymys 'onko minulla enää yhtään mitään virkaa' onkin silloin täysin absurdi.

Asioiden ja tunteiden läpieläminen, muisteleminen tekee hyvää. Oman historiansa tunteminen ja hyväksyminen sellaisena kuin se on ollut, mahdollistaa läsnäolon nykyisyydessä.

💜💜💜

Nuorena ajattelin että parhaat vuodet on vanhana. Silloin on jotenkin sinut itsensä kanssa ja on tarpeeksi jotakin, ja että elämän täyteys on piripinnassa silloin.

Piripinnassa herkkyyttäkin, tätä erityisherkkyyttä, joka suo elämän parhautta... josta en tosin tiennyt, vain olin sitä. Viattomasti erityisherkkänä kuljin läpi kauniin mutta raa'an maailman. Höspöyteni oli välillä hölmöyttä. Herkkyys piti joskus naamioida välinpitämättömyydeksi. Ja ne puutarhat, joihin oli valtava ikävä, olivatkin olemassa. -Salatut puutarhat täynnä aistimuksia, inspiraatiota, oppimista ja jakamista.

Ken etsii, löytää... Lappusen teksti oli tosin epäselvä. Jotakin hauskuudesta, ja läpi tuskan ja kauneuden. Tätä kumpaakin on se elämän täyteys. Varsinkin näinä hetkinä, kun aikakone liikauttelee vuosikymmenestä toiseen yhtä erityisherkkää. Tässä ja nyt.

Syötävää alkaa pukkaan

Vähän olen jo syönyt salaattia, retiisejä, kevätsipuleita, lehtikaalia. Pian saa kurpitsaa kun on pieniä alkuja monta. Kurkkuakin ehkä pian.

Pavut ja perunat vielä kasvaa jokusen viikon. 

Ja marja-aika, ei ihan muutamaan viikkoon.

Lintu oli tehnyt sinisen läiskän katuun, mistä lie kypsän mustikan löytänytkin!

Samettiruusun matka siemenestä kukaksi

Tässä kohden ollaan. Onpa kevät ja alkukesä ollut hektinen. Nyt saa levähtää ja niin, sateen ropinaa olisi mukava kuulla, kuten viime maanantaina saikin.

Kotiliedessä samettiruususta

Hyvää juhannusta! 

Kukkaihanuutta

 

Näitä ihania lilan sävyjä ja päivänkakkamerta. 

Luonnonkukat moninaiset ovat myös loistossaan ja niistä saa kauneimman kimpun.

💜💜💜

Kesän kasvua

 

Härkäpavut

Samettiruusu Boleron ensimmäiset kukat

Palstaviljelyn merkitys hyvinvoinnille

Olen tästä aiheesta kirjoittanut ennenkin. Että millaisia hyvinvointivaikutuksia antaa palsta.

No ensimmäisenä tulee se ulkonaolon hyvä vaikutus. Minulle se long covid -keväänä antoi parempaa hengitystä, vahvistumista. Toki raihnojakin pahentui mutta niitäkin jollain lailla osasin hoitaa ja vähän kerrallaan muutenkin edeten (kuten kaikessa).

Toiseksi nostaisin flown. Eli kun alkaa pusaamaan taimien kanssa, kylvämään, istuttamaan, suunnittelemaan, sitä innostuu valtavasti ja muu unohtuu. Tuollainen flow pitkän talven jälkeen on ihan mahtavaa, ainakin minulle. Kiirekin voi tulla, kun on priorisoitava tätä, keväisin hommaa riittää. Mutta voi oppia myös asioiden rytmitystä, rauhaa ja läsnäoloa.. sitä tosiaan saattaa alkaa oppia:)

Kolmanneksi; keväällä maasta saa jo ruokaa, ruohosipulia, lipstikkaa usein ja pian jo myös raparperiä. Ehkä talvehtinutta palsternakkaa ja maa-artisokkaa. Miten mahtavaa luomuruokaa! Ei paha. Kun maa sitten pian alkaa tuottaa myös salaattia, sipulia, kurpitsaa, kurkkua, perunaa, onpa se niin ihanaa saada oman maan antimia.

Sitä ennen on viettänyt paljon aikoja auringossa, lämmössä, joskus vähän sateessakin. Saanut fyysistä rasitusta sen mukaan kuin jaksaa. Kas on tullut kesäihmiseksi, vähän päivettyneeksikin.

Ilo, se  tulee myös ihmisistä. Niin monia juttuja on tullut juteltua palstoilla. Ihan diipadaapaa mutta syvällisempääkin. Yhdessäolo, se on silti usein jutteluakin tärkeämpää. Yhteinen harrastus, rakkaus puutarhaan, kasvuun, rakkaus kesään yhdistää.

Viljepalstoja voisi jakaa ihan terveyskeskuksissa reseptillä:)

❤️‍🩹❤️‍🩹❤️‍🩹